Kuvassa Paula Piirainen
Kuvassa Moninainen Kainuu -hankkeen projektipäällikkö Paula Piirainen
Hankesankarit

2.10.2025

Millainen on sinun uratarinasi – ja miksi se merkitsee enemmän kuin arvaatkaan?

Olet kenties ollut tilanteessa, jossa kuulet tai tutustut sinulle tuntemattoman henkilön ura- tai yrittäjätarinaan – ja jotain tapahtuu sinussa. Kenties löydät tarinasta ripauksen rohkaisua, uteliaisuutta, toivoa ja uusia unelmia sekä näkökulmia. Jäät mahdollisesti pohtimaan olisiko tällainen uramaisema myös sinun näköisesi tai voisitko tällaisessa maisemassa hyödyntää parhaiten omia vahvuuksiasi. Ryhdyt peilaamaan omia kokemuksia toisen ihmisen tarinaan ja koettuun maisemaan.

Nykyisessä työelämässä on harvinaista, että kulkisimme yhtä suoraa polkua eteenpäin, vaan reitit mutkittelevat, risteävät ja muuttuvat yhä useammin. Emme enää kulje yhdestä tietystä työpaikasta eläkkeelle, vaan uratarinamme on yhä enenevissä määrin uramaiseman kaltaista. Tällöin uratarinamme rakentuu kokemuksista, valinnoista ja jopa sattumista, jotka muovaavat uramaisemamme hyvin ainutlaatuiseksi sekä juuri meidän osaamisemme ja identiteettimme näköiseksi. Eivätkä pohdinnat omasta uramaisemasta ole ainoastaan yksilön omia ajatuksia varten, vaan parhaimmillaan ne voivat vaikuttaa toisten mielikuviin, ajatuksiin, valintoihin sekä unelmiin.

Euroopan Unionin osarahoittama Moninainen Kainuu -hanke tuo Kainuussa toimivien naisten ura- ja yrittäjätarinoita sekä uusien työn tekemisen malleja viestinnällisesti näkyväksi. Kainuun alueen veto- ja pitovoiman lisäämiseksi tarvitaan työikäisten naisten näkökulmasta näkyvyyttä naisten uratarinoille ja erilaisille työmahdollisuuksille. Tämä on yksi hankkeen monista toimenpiteistä. Jokainen saa kirjoittaa oman tarinansa itse ja lisätä tarinaan haluamansa valokuvat. Tarinat ovat hyvin monipuolisia, aitoja ja niissä tuodaan esille esimerkiksi hyviä käytäntöjä siitä, miten työnantajat ottavat huomioon erilaiset työntekijät ja heidän muuttuvat olosuhteensa erilaisine tarpeineen. Ura- ja yrittäjätarinat kootaan hankkeen verkkosivustolle ja tarinoita jaetaan sosiaalisen median kanavissa. Tällä tavoin tuodaan esille erilaisia työelämän mahdollisuuksia, työn tekemisen tapoja ja kokemuksia keskustelun sekä inspiraation herättämiseksi. Voit tutustua ainutlaatuisiin ura- ja yrittäjätarinoihin osoitteessa: https://moninainenkainuu.fi/uratarinat/

Uratarinat kannustavat ja innostavat kokeilemaan uutta työelämässä

Jaetut uratarinat luovat yksittäisten henkilöiden välille samaistumisen siltoja ja voivat olla merkittävä ponnahduslauta siihen, että joku toinen rohkenee esimerkiksi kokeilemaan siipiään yrittäjänä tai hakeutumaan töihin alalle, joka ei ole itselle entuudestaan tuttu. Uratarinoiden sanoittaminen ja tarinoiden näkyväksi tuominen voi auttaa yksilöä myös muutostilanteissa, kun tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja haastavalta. Tällöin taakse jäänyt uramaisema voi muistuttaa siitä, mistä kaikesta vaikeasta sekä haasteellisesta tilanteesta on jo selvinnyt. Ajoittainen peruutuspeiliin katsominen voi tuoda uskoa myös tulevaan.

Organisaatioiden ja työyhteisöjen kannalta tarinat avaavat keskustelua nykyisestä työelämän moninaisuudesta sekä erilaisista työn tekemisen tavoista, jotka tukevat työntekijöiden sen hetkistä elämäntilannetta. Toisaalta tarinoilla on merkitystä myös johtamisen kannalta. Esihenkilö, joka tuntee työntekijänsä kuljetut ja tämänhetkiset maisemat, pystyy paremmin tukemaan ja rakentamaan ymmärryksen kautta luottamusta.

Uratarinat muokkaavat myös laajempia mielikuvia työelämästä ja organisaatioista. Toisen ihmisen kertoma kokemus on aito ja synnyttää nopeasti mielikuvia, joilla voi olla vaikutusta esimerkiksi nuorten tekemiin uravalintoihin ja siihen, millaisena työelämä nähdään. Tarinoiden kautta voi rakentaa kuvaa siitä, millaista työelämä on, millainen arvomaailma työssä on sekä millä tavoin ihmisiä kohdataan juuri jollakin tietyllä alalla. Mielikuvat tietystä alasta, organisaatiosta tai työtehtävästä eivät rakennu pelkästään brändimateriaaleista tai strategioista, vaan siitä, millaisia tarinoita työntekijät kertovat. Luonnollisesti positiiviset tarinat voivat luoda lisää veto- ja pitovoimaa työelämään.

Tarinoilla rakennamme yhteistä muistia ja tulevaisuuden mielikuvaa työelämästä. Tehdään yhdessä vetovoimaista ja moninaista työelämää niin Kainuussa kuin koko Suomessa!

Blogin kirjoitti Paula Piirainen Moninainen Kainuu -hankkeen projektipäällikkö Kajaanin Ammattikorkeakoulusta