Valtakunnallinen Työelämän kehittämisen kokonaisuus jakautuu koordinaatiohankkeeseen ja valtakunnallisiin hankkeisiin. Parempi työelämä! -koordinaatiohankkeemme koordinoi suomalaista työelämän kehittämistä sekä sparraa ja vauhdittaa muita valtakunnallisia työelämän kehittämisen hankkeita. Olemme mukana hankkeiden koko elinkaaren ajan aina hankehausta toteutukseen sekä arvioinnista tuloksista viestimiseen. Koordinaatiohanke tukee valtakunnallisia sekä osaltaan myös alueellisia työelämän kehittämishankkeita muun muassa tiedolla johtamisella, vaikutusten arvioinnilla, verkostotyöllä ja hyvien käytäntöjen nostamisessa esille.
Tutustu rahoitettuihin, jo käynnissä oleviin työelämän kehittämisen -teeman hankkeisiin sekä teemoihin:
Haluatko hankkeesi mukaan verkkosivuillemme?
Voit ilmoittaa alueellisen tai valtakunnallisen hankkeeseesi osaksi työelämän kehittämisen hankekonsortiota, täyttämällä tämän lomakkeen: https://parempityoelamahanke.fi/hankelomake/
Varmistathan vielä ennen lomakkeen täyttämistä, että hanke on rahoitettu toimintalinjasta 4. Työllistyvä, osaava ja osallistava Suomi ja ne kuuluvat erityistavoitteeseen 4.2. Uutta osaamista työelämään, painotuksena työelämän kehittäminen. Jos olet epävarma, kuuluuko hankkeesi tähän ohjelmaan, ole yhteydessä koordinaattori Tiina Lintuseen, mikäli taas hakulomakkeen kanssa tulee ongelmia tai kysyttävää, niin ole yhteydessä Eeva Simolaan.
Ajankohtaisia hankkeita
Digio – Myynnin ja asiakkuuksien johtamisen digitaaliset mahdollisuudet
Digio – Myynnin ja asiakkuuksien johtamisen digitaaliset mahdollisuudet Digio on hanke, joka auttaa yrityksiä ja järjestöjä ottamaan digitaalisia työkaluja käyttöön…
LogDigiS –Digikyvykkyyttä, työhyvinvointia ja tuottavuutta sisälogistiikan pientyöpaikoille
LogDigiS-hanke edistää digikyvykkyyttä, digiosaamista ja työhyvinvointia sisälogistiikan työpaikoilla. Tavoitteenamme on vahvistaa yritysten digiosaamisen kehittymistä sekä digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa. Työelämä digitalisoituu…
Meidän työ – yhteistyöllä tuloksiin
Hankkeen tavoitteena on edistää tuottavuutta ja työelämän laatua, uudistaa toimintatapoja ja lisätä kehittämisosaamista kunta-alan organisaatioissa ja hyvinvointialueilIa sekä näiden omistamissa…
AIRA – AI-ratkaisuilla inhimillistä kestävyyttä ja tuottavuutta tietotyöhön
AIRA – AI-ratkaisuilla inhimillistä kestävyyttä ja tuottavuutta tietotyöhön -hankkeen tarkoituksena on kehittää uusia generatiivisen tekoälyn hyödyntämisen toimintamalleja tietointensiivisissä organisaatioissa. Hanke…
Kestäviä tekoälytekoja työpaikoilla (AI-askelia)
Miten edistää tekoälyn hyödyntämistä työpaikoilla niin, että työn tuottavuus ja työhyvinvointi kulkevat käsi kädessä? Generatiivinen tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia työpaikoille, mutta sen…
Kestävää ja inhimillistä työelämää tekoälyllä -KITT
Koulutamme yhteiskunnallisia toimijoita ja työyhteisöjä hyödyntämään generatiivisen tekoälyn työkaluja niin, että teknologia tukee ja vahvistaa omaa asiantuntijuuttasi työssäsi. Autamme työyhteisöjä…
Työyhteisö+
Julkisen ja kolmannen sektorin organisaatiot kohtaavat ennennäkemättömiä haasteita: resurssit vähenevät, työtaakka kasvaa ja toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Miten turvata henkilöstön…
Digiyritysneuvonta
Yritysneuvojat tarvitsevat lisää osaamista digitalisaatiosta ja digitaalisista liiketoimintamalleista, jotta he voivat tukea yrityksiä digityökalujen käytössä ja digitaalisten liiketoimintaprosessien rakentamisessa. Neuvojilla…
DigiPaikka
Tiesitkö, että etä- ja hybridityö voi olla avain yrityksesi kilpailukyvyn ja työhyvinvoinnin parantamiseen? Valtakunnallinen DigiPaikka-hanke edistää mikro- ja PK-yritysten henkilöstön…
Menestysresepti – työn sujuvoittaminen, tuottavuus ja työhyvinvointi ravintola-alalla
Ravintola-ala on täynnä mahdollisuuksia, mutta kiireinen arki ja toimintaympäristön muutokset voivat tuoda haasteita työn sujuvuuteen ja hyvinvointiin. Menestysreseptimme ravintola-alalle on:…