Energia on työn todellinen perusyksikkö
Moni meistä mittaa työpäivää ajassa. Kalenterit täyttyvät palavereista, tehtävälistat kasvavat ja työpäivän onnistumista arvioidaan usein tuntien tai suoritusten perusteella. Luovilla aloilla näkökulma on usein toinen. Kukaan ei oleta, että luova työ olisi tasalaatuista kahdeksasta neljään. Työssä on intensiivisiä luomisjaksoja, mutta myös vaiheita, jolloin ajatukset kypsyvät hitaammin. Tämän vuoksi ehkä tärkeämpi kysymys kuin “kuinka monta tuntia työskentelin?” on “mihin käytin parhaat voimavarani?”
Työhyvinvoinnin kannalta energian tunnistaminen voi olla arvokkaampaa kuin työajan optimointi. Jokaisella on omat hetkensä, jolloin keskittyminen, luovuus tai analyyttinen ajattelu ovat parhaimmillaan. Näiden tunnistaminen auttaa käyttämään rajallisia kognitiivisia resursseja fiksummin.
Palautuminen ei ole palkinto vaan osa työtä
Suomalaisessa työelämässä palautuminen nähdään joskus työn vastakohtana. Ajatellaan, että ensin tehdään töitä tehokkaasti ja vasta sen jälkeen voidaan levätä. Luovissa prosesseissa palautuminen on kuitenkin olennainen osa itse työn tekemistä. Kävelyt, joutilaisuus, ajatusten harhailu ja jopa tylsistyminen voivat olla vaiheita, joissa uusia oivalluksia syntyy.
Moni tunnistaa tilanteen, jossa vaikea ongelma ratkeaa vasta kävelyllä, lenkillä tai seuraavana aamuna. Aivot jatkavat työskentelyä myös silloin, kun emme aktiivisesti istu näyttöpäätteen äärellä. Työhyvinvoinnin kehittämisessä tämä tarkoittaa sitä, että palautumista ei pitäisi perustella moraalisesti tai nähdä ansaittuna palkintona. Se on työn tekemisen edellytys.
Ihminen on enemmän kuin tämän päivän suoritus
Luovilla aloilla identiteetti rakentuu usein pidemmällä aikavälillä kuin yhden projektin, esiintymisen tai julkaisun varaan. Muusikko on muusikko silloinkin, kun hän ei julkaise uutta musiikkia. Kirjailija on kirjailija myös käsikirjoituksen välivaiheissa.
Tämä ajattelutapa voi tarjota hyödyllisen näkökulman työhyvinvointiin. Jos oma ammatillinen identiteetti perustuu yksinomaan tämän viikon tuloksiin tai seuraavaan raporttiin, jokainen epäonnistuminen tuntuu helposti henkilökohtaiselta kriisiltä.
Pitkän aikavälin näkökulma auttaa hyväksymään myös hitaammat jaksot osana normaalia työuraa. Kaikki vuodet eivät ole samanlaisia, eikä niiden tarvitsekaan olla.
Työ tarvitsee alkuja ja loppuja
Monella luovalla alalla työ rakentuu projekteista. Niillä on alku, keskikohta ja loppu. Tietotyössä projektit puolestaan saattavat jäädä jatkuvasti hieman kesken. Uusi tehtävä alkaa ennen kuin edellinen on kunnolla päättynyt. Keskeneräisiä asioita kertyy, ja samalla kasvaa henkinen kuormitus.
Työhyvinvoinnin näkökulmasta ihmiset näyttävät voivan paremmin silloin, kun työllä on luonnollisia päätepisteitä. Siksi myös asiantuntijatyössä kannattaa pohtia, miten projekteja voitaisiin päättää tietoisemmin. Pieni hetki työn reflektoinnille, onnistumisten tunnistamiselle ja seuraavaan vaiheeseen siirtymiselle voi vähentää yllättävän paljon kognitiivista kuormaa.
Epävarmuutta ei tarvitse kantaa yksin
Luovaan työhön kuuluu epävarmuus. Keskeneräiset ideat, luovat jumit ja epäonnistumisen pelko ovat tuttuja lähes jokaiselle luovan alan ammattilaiselle. Ehkä juuri siksi niistä myös puhutaan avoimemmin.
Työyhteisöissä hyvinvointi vahvistuu, kun myös epävarmuudelle löytyy tilaa. Kaiken viestinnän ei tarvitse olla onnistumisista kertovaa CV-puhetta. Joskus tärkeintä on voida sanoa ääneen: “En vielä tiedä” tai “Tämä asia on minulle vaikea tai tylsä.”
Kun epävarmuus jaetaan yhteisössä, yksilöllinen kuormitus vähenee. Samalla syntyy luottamusta, joka tukee oppimista ja kehittymistä.
Rajat suojelevat ajattelua
Luovilla aloilla ymmärretään usein hyvin, että luovuus tarvitsee myös elämää työn ulkopuolella. Jos työ vie kaiken ajan, huomion ja identiteetin, myös ajattelun lähteet alkavat vähitellen ehtyä. Siksi monet suojelevat tietoisesti vapaa-aikaa, harrastuksiaan ja muita roolejaan elämässä.
Sama pätee tietotyöhön. Työhyvinvointi ei rakennu pelkästään työn sisältä, vaan myös siitä, että ihmisellä on oikeus olla välillä jotain muuta kuin työntekijä. Selkeät rajat työn ja muun elämän välillä eivät ole tehokkuuden este vaan pitkän aikavälin edellytys.
Entä jos työelämää kehitettäisiin aivojen ehdoilla?
Aivotutkija Mona Moisalan mukaan monia työelämän ongelmia ei ratkaista vaatimalla yksilöiltä lisää tehokkuutta, vaan muuttamalla itse työkulttuuria. Häiriöt, jatkuva multitaskaus ja kova työtahti kuormittavat ajattelua tavalla, joka näkyy sekä hyvinvoinnissa että työn laadussa.
Luovien alojen suurin opetus saattaakin olla yllättävän yksinkertainen: ihminen ei ole kone. Parhaat ideat, oivallukset ja ratkaisut eivät synny jatkuvasta suorittamisesta. Ne syntyvät rytmistä, jossa vuorottelevat keskittyminen ja palautuminen, tekeminen ja ajattelu sekä työ ja muu elämä.
Ehkä tulevaisuuden työhyvinvointi ei rakennu siitä, miten saamme ihmiset tekemään enemmän, vaan siitä, miten autamme heitä käyttämään rajallista energiaansa viisaammin.
Kirjoittajana:
Markus Rytinki Postdoc-tutkija, projektipäällikkö
Oulun yliopisto, Kerttu Saalasti Instituutti
markus.rytinki@oulu.fi