Työhyvinvointi koskettaa meitä kaikkia – jokaista työyhteisön jäsentä, esihenkilöä, kehittäjää, yrittäjää ja johtajaa. Siksi sen kehittäminenkin on meidän jokaisen, koko yhteisön asia. Työhyvinvointi ei ole vain pehmeä arvo, se on tuottavuuden perusta. Yhä useampi toimija näkee työhyvinvoinnin yhteyden henkilöstötuottavuuteen, mutta ei välttämättä tiedä, miten lähteä kehittämään toimintaansa.
Meillä Suomessa on pääosin hyvä työelämä, ja työpaikoilla tehdään jo valtavasti paremman työelämän tekoja, joiden avulla voidaan paremmin, tehdään tulosta ja tunnetaan yhteenkuuluvuutta. Lähtökohtaisesti julkisuudessa oleva työelämäkeskustelu keskittyy kuitenkin enemmän epäkohtiin kuin näihin onnistumisiin.
Nostetaan yhdessä esiin se, mikä toimii
Aina työhyvinvointia tukevat teot eivät vaadi suuria investointeja – joskus pienikin muutos, kuten uusi näkökulma tavoitteiden johtamiseen, yhteisen lounaskerhon perustaminen tai tavaksi otettu kaverikävelyhetki, voi lisätä merkittävästi työssä viihtymistä, yhteisöllisyyttä tai työn merkityksellisyyden kokemusta.
Hyvät teot ja onnistumiset työelämässä jäävät helposti varjoon, koska ne eivät ylitä uutiskynnystä. Joko teot eivät ole tarpeeksi suuria tai merkittäviä medialle, taikka tekijät itse eivät osaa kertoa niistä muille, koska ne tuntuvat heidän mielestään turhan arkisilta, pieniltä onnistumisilta tai vain oman työyhteisön asioilta. Kuitenkin juuri näillä arjen hyvinvointia lisäävillä oivalluksilla, paremman työelämän teoilla, on tärkeä rooli koko työelämän kehittämisessä ja niistä tulisikin huudella kovaan ääneen ja jakaa niitä isosti toisillemme.
Joten, mitäpä jos ryhdytään yhdessä kertomaan toisillemme kaikki se hyvä, mitä jo tehdään? Laitetaan positiivinen työelämän aaltoliike kiertämään: jaetaan hyvät kokemukset, opitaan ja lainataan toisilta, kokeillaan ja duunataan yhdessä parempi arki.
Paremman työelämän tekoja -sarja kerää ja jakaa hyviä käytänteitä
Yksi oiva tapa jakaa eteenpäin työhyvinvointia ja tuottavuutta edistäviä menetelmiä on Paremman työelämän tekoja -sarjamme. Sarjan tavoitteena on nostaa esiin inspiroivia työelämätekoja eri organisaatioista, yrityksistä ja hankkeista. Paremman työelämän teko on hyväksi todettu toimintamalli, joka on innovatiivinen, vastuullinen, monistettavissa, tukee työhyvinvointia sekä tuottavuutta. Paremman työelämän tekoja julkaisemme parempityoelamahanke.fi-sivuillamme, somekanavissamme LinkedIn sekä Instagram ja uutiskirjeessämme.
Miten sinä voit osallistua?
Jaa oma työelämäteko blogina tai videona – tai valitse molemmat.
Ota yhteyttä hankekoordinaattori Eeva Simolaan eeva.simola@ely-keskus.fi tai parempityoelama@ely-keskus.fi ja suunnitellaan yhdessä.
Kirjoita Paremman työelämän teosta blogi, liitä mukaan kuva kirjoittajasta tai työelämäteosta.
Kuvaa lyhyt (90 s) pystyvideo – vaikka omalla kännykällä.
- Puhujan esittäytyminen: nimi, työrooli ja työyhteisö
- Esittele paremman työelämän teko. ”Paremman työelämän teko on minusta…”
- Kerro, mitä hyötyä teosta/toimintamallista on ollut, ja miksi se kannattaisi ottaa käyttää muuallakin
- Avaa, miten mallin voi ottaa käyttöön organisaatiossa
- Lähetä video parempityoelama@ely-keskus.fi
Ilmianna tai haasta yhteistyökumppanisi: Haasta työyhteisö tai yhteistyökumppani jakamaan toimiva työelämäteko.
Ota omaan käyttöösi Paremman työelämä teko: Pienikin teko voi johtaa suuriin vaikutuksiin. Ota rohkeasti kokeiluun jokin tunnistettu Paremman työelämän teko.
Tässä muutamia LinkedIn-kanavallamme julkaistuja Paremman työelämän tekoja, nappaa parhaat vinkit käyttöösi:
-
- Matklybben-lounaskerhosta kertoo Jussi Jokinen, toinen perustajajäsen
- Suomen Nuorkauppakamarien toiminnanjohtaja Sini Havukainen kannustaa yrityksiä näyttämään nuorille, mitä johtajan päivä pitää sisällään
- Laura Sarparanta TYÖ2030-ohjelmasta vinkkaa Paremman työelämän teoksi Tulevaisuusvuoropuhelu-menetelmää.
- NAMS:n myynti- ja markkinointijohtaja Jaakko Aro kertoo GlobalG.A.P sertifikaatin vapaaehtoisesta lisäosasta Global G.A.P. GRASP.
- Tavoitteiden johtamisesta inhimillisesti ja keskustellen kertoo Lähtijöitten Liisa Holma.
- Viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo Tallink Silja Oy:n työkaverikävelystä