Kuvassa ravintolaympäristössä kaksi työntekijää keskustelevat.
Uutiset

22.9.2026

Muutos lähtee työpaikan sisältä – uusi muutosagenttivalmennus on julkaistu

Menestysresepti-hankkeessa on julkaistu uusi muutosagenttivalmennus, jonka avulla jokainen työntekijä voi vahvistaa osaamistaan ja lähteä edistämään positiivista muutosta omassa työyhteisössään. Verkkovalmennus tarjoaa tietoa ja käytännön työkaluja työn sujuvuuden, tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittämiseen.

Muutosagenttivalmennus on verkkokoulutuskokonaisuus, joka antaa osallistujalle valmiuksia tarkastella oman työpaikkansa toimintaa uusin silmin ja viedä kehittämistä eteenpäin omassa työyhteisössään. Ajatuksena on, että kehitystarpeita ei määritellä ulkopuolelta. Positiivista muutosta voidaan rakentaa työpaikan sisältä käsin arjen työ ja sen tarpeet tuntien.

Kolme näkökulmaa parempaan työarkeen

Muutosagenttivalmennuksessa työpaikan kehittämistä lähestytään kolmesta näkökulmasta.

Sujuvoittamisen kokonaisuudessa keskitytään työn sujuvuuteen ja tuotantoprosessien kirkastamiseen, priorisointiin, työnjakoon ja rooleihin sekä teknologian hyödyntämiseen arjessa. Tavoitteena on auttaa tunnistamaan niitä kohtia, joissa työtä voidaan tehdä selkeämmin ja sujuvammin.

Tuottavuuden osiossa tarkastellaan valmentavaa johtamista ja motivointia, osaamisen tunnistamista ja perehdyttämistä sekä talousajattelua ja keskeisiä tunnuslukuja. Mukana ovat myös asiakaskokemus ja palvelupolku. Näin tuottavuutta lähestytään työn tekemisen, johtamisen ja osaamisen mutta myös asiakkaan näkökulmasta.

Työhyvinvoinnin kokonaisuus puolestaan tuo mukaan ergonomian ja fyysisen jaksamisen, psykologisen turvallisuuden ja tiimihengen. Lisäksi paneudutaan työvuorosuunnitteluun ja arjen johtamiseen sekä työhyvinvoinnin vahvistamiseen. Hyvinvointi kytkeytyy valmennuksessa konkreettisesti siihen, miten työtä tehdään ja johdetaan jokapäiväisessä arjessa.

Muutosagentti vie opit käytäntöön

Muutosagenttivalmennuksen ytimessä on ajatus siitä, että parempi työelämä rakentuu työpaikan arjessa. Muutosagentti saa valmennuksesta tietoa, näkökulmia ja käytännön työkaluja, joiden avulla hän voi tunnistaa oman työyhteisönsä kehittämistarpeita ja edistää myönteistä muutosta omalla työpaikallaan.

Valmennus kokoaa Menestysresepti-hankkeen keskeiset teemat yhdeksi kokonaisuudeksi. Sujuvuutta, tuottavuutta ja työhyvinvointia ei tarkastella toisistaan irrallisina asioina, vaan näkökulmina, jotka yhdessä rakentavat toimivampaa työarkea.

Tutustu muutosagenttivalmennukseen Menestysresepti-hankkeen verkkosivuilla: Muutosagenttivalmennus – Menestysresepti

 

Muutosagenttivalmennus on kehitetty osana EU:n osarahoittamaa Menestysresepti – työn sujuvoittaminen, tuottavuus ja työhyvinvointi ravintola-alalla -hanketta, jota toteuttavat Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK), LAB-ammattikorkeakoulu, Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SEAMK), Haaga-Helia ja Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK).