Keski-ikäinen miesoletettu pinkissä paidassa seisoo värikkäiden seinälle heijastettujen digitaalisten kuvien keskellä.

Työelämän kehittämisen hankkeet ESR+

Työelämän kehittämisen kokonaisuudessa tavoitellaan tuloksellista työelämää. Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+) rahoittaa ohjelmastaan Uudistuva ja Osaava Suomi 2021-2027 valtakunnallisia sekä alueellisia työelämän kehittämisen hankkeita. Nämä hankkeet ovat kaikki rahoitettu toimintalinjasta 4. Työllistyvä, osaava ja osallistava Suomi ja ne kuuluvat erityistavoitteeseen 4.2. Uutta osaamista työelämään, painotuksena työelämän kehittäminen.

Valtakunnallinen Työelämän kehittämisen kokonaisuus jakautuu koordinaatiohankkeeseen ja valtakunnallisiin hankkeisiin. Parempi työelämä! -koordinaatiohankkeemme koordinoi suomalaista työelämän kehittämistä sekä sparraa ja vauhdittaa muita valtakunnallisia työelämän kehittämisen hankkeita. Olemme mukana hankkeiden koko elinkaaren ajan aina hankehausta toteutukseen sekä arvioinnista tuloksista viestimiseen. Koordinaatiohanke tukee valtakunnallisia sekä osaltaan myös alueellisia työelämän kehittämishankkeita muun muassa tiedolla johtamisella, vaikutusten arvioinnilla, verkostotyöllä ja hyvien käytäntöjen nostamisessa esille.

Tutustu rahoitettuihin, jo käynnissä oleviin työelämän kehittämisen -teeman hankkeisiin sekä teemoihin:

Haluatko hankkeesi mukaan verkkosivuillemme?

Voit ilmoittaa alueellisen tai valtakunnallisen hankkeeseesi osaksi työelämän kehittämisen hankekonsortiota, täyttämällä tämän lomakkeen: https://parempityoelamahanke.fi/hankelomake/

Varmistathan vielä ennen lomakkeen täyttämistä, että hanke on rahoitettu toimintalinjasta 4. Työllistyvä, osaava ja osallistava Suomi ja ne kuuluvat erityistavoitteeseen 4.2. Uutta osaamista työelämään, painotuksena työelämän kehittäminen. Jos olet epävarma, kuuluuko hankkeesi tähän ohjelmaan, ole yhteydessä koordinaattori Tiina Lintuseen, mikäli taas hakulomakkeen kanssa tulee ongelmia tai kysyttävää, niin ole yhteydessä Eeva Simolaan.

Ajankohtaisia hankkeita